KinoJake Mäntymotellilla 13.2.09

Meille savolaisille oli perjantai-illalle musiikillista tarjontaa niin, että oli vaikeuksia tehdä päätös. FBI Beat ja Markus Törmälä olivat ravintolassa ja KinoJake väljemmissä tiloissa tanssin kannalta. Niinpä Mäntymotellille ajelin.

Vaikka valmistaudun lähtöön ajoissa, niin en ihan aloitukseen joutunut. Kuulemismielessä olin paikalle lähtenyt ja jo orkesterin näkeminenkin on ilon aihe. Sitä harmittelin, etten kuullut aloitusvalssia, jonka Annina oli laulanut englannin kielellä. Se on varmaan sama, minkä olen jossain muualla kuullut.

Sitten jo alkuillasta esitetty Beritin humppa, Armaani on kuin huhtikuu, ilahdutti minua. Minua hakenut herra juuri juuri humpan askelta tanssi. Pääasia oli kuitenkin kuulla se. Paikalla oli alkuillasta ja loppuillasta kahdeksan paria lattialla. Jossain vaiheessa oli kyllä enemmänkin, mutta paljon olisi sopinut vielä lisääkin. Istumassa oli vähemmän tanssimisesta kiinnostuneita. Paikassa on hyvä lattia ja tilavakin.

Olin saanut alleni pehmeän penkin, josta hyvin näin ja kuulin orkesterin. Kuukausia on aikaa, kun viimeksi heitä olen kuullut. Harjoitelleet he varmaan ovat entisestään, sillä kaikki mitä he esittivät ole todella hyvää. Kappaleissa tulee esille heidän hienostunut soittotyylinsä. Viulu tuo oman erityisen kauniin soinnun useissa kappaleissa. Ei ole kohdalleni usein sattunut tanssiorkesteria, jossa on viulu.

Illan ohjelmisto ei ole koottu niistä tavallisista ja usein tanssipaikoilla soitetuista. Toisaalta oikein hyvä ja vanha foksi oli Lulu ja sitäkin kuten melkein kaikkea foksahtavaa nykyisin halutaan tanssia kädenalitansseina. Lajivalikoimissa oli rokkeja, jiveä, ainakin yhdet oikeat rumbat, rumbamaisia kappaleita, cha-chaata, humppaa, valssit ja hitaat valssit ja sambaa. Olikohan toiset hitaat valssit taukomusiikkina. Jenkat ja polkatkin soitettiin.

Mutta kaiken ylitti solisti Janne. Ensin hän lauloi Sauli Lehtosen tangon Mun aika mennä on, mikä oli jo sinänsä upea. Mutta en ollut uskoa korviani, kun kuulin miehen laulavan Vie meidät rakkauteen. Olen kuullut esittäjinä Saija Tuupasen, Elina Vettenrannan ja Eija Kantolan. Mutta nyt kappale sai tangosieluni mykistymään. En tanssinut kumpaakaan. En tiedä olisinko edes pystynyt tanssimaan tätä viimeistä. Tango ei ole koskaan koskettanut minua samalla tavalla. Jälkeenpäin sain kuulla, että se oli Jannen ensi esitys ja että hän aikoo vielä hioa sitä. Miten sen sitten kestää kuulla? Ehkä joskus vielä sisäistän sen niin, että tanssiminen onnistuu. Kukaan herra ei taida kokea tätä tangoa niin kuin minä.

Osittain tämä ilta oli kuuntelua ja katselua ja loppuun asti olin. Olisin voinut vaikka vain kuunnella heitä. Ilta päättyi puoli yksi. Paikalla oli humpan tanssittajani lisäksi kolme neljä vapaata miestä. Muut olivat pareja. Näistä muista herroista kaksi tanssitti. Pari humalaista yritti jututtaa ja pyysivät tanssimaankin, mutta kuuntelemassa sanoin olevani.

Näiden kahden kanssa tanssin aika monta kappaletta, joten pientä liikuntaa ja tanssin iloakin oli. Polkat olivat sopivan letkeät ja kyllä viulu saa ne kuulostamaan kansantanssimaisilta. Jiveä tanssin molempien herrojen kanssa useammat parit. Onneksi kumpikin osasi eri tanssilajeja. Toinen oli minulle vieras herra. Fuskua, buggia ja valssit sekä hitaat valssit sain tanssia.

Orkesterin lähes tunnuskappale Huopikkaat oli tehty uuteen sovitukseen ja siitä on tullut entistä parempi. Kappaleesta on tulossa sinkkulevy ja sitä on pian saatavana heidän tanssi-illoissaan ja heidän sivujensa kautta. Illan viimeiset valssitkin olivat erikoiset ja operettimaiset joskin loppujen lopuksi olikin elokuvamusiikkia, Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Miellyttävää ne oli tanssia illan polkka- ym.lajitaiturin kanssa.

KinoJake on soittanut ennenkin hyvää tanssimusiikkia, mutta tämä ilta ylitti kaiken entisen. Toivon heille sydämestäni voimia edetä laajalti tunnetuksi ja arvostetuksi tanssiorkesteriksi. He ansaitsevat sen.