Perjantai-ilta 16.11.2007

Liukuva työaika on yksi työni hyviä puolia, joten Leimukalliolle pääsin lähtemään valoisan aikaan. Matkaa kyllä riitti ja säätäkin. Kaikkea muuta taisi tulla paitsi ei rakeita. Välillä oli jopa tähtitaivas ja kuun sirppi kyljellään. Pian taas alkoi lumisade, kun Riihimäen ohitin. Perille jouduin hyvissä ajoin eli ajoaika-arviointi osui kohdalleen.

Pienellä mäen töyräällä oli tanssipaikka, joka ilmeisesti ennen ollut suosittukin paikka. Minulle paikka täytti kunnon tanssipaikan mitat. Jos nyt naistenhuone/wc ja hieman vaatimaton kahvio olivatkin alhaalla ja tanssitila ja vaatenaulakot ylhäällä. Mutta lattia oli iso, tarkalleen ilmoitettu ala 537,54 m2 ja oikein hyvä pinnaltaan, koivua. Se oli suorakaiteen muotoinen ja ihan hyvät nais-mieshakupaikat. Musiikki kuului hyvin orkesterilavalta vastakkaiselle puolella olevalle naistenrivin paikalle.

Musiikki oli myös hyvää, niin kuin se aina on ollut ainakin niille tanssijoille, jotka pitävät monipuolisesta ja vaihtelevasta musiikista. Jos rokit ja muut nopeat viritykset ovat tanssijan ainoita mielitekoja, silloin on orkesterivalinta oltava toinen. Mutta nyt paikalla näytti olevan lähes kaikki innokkaita tanssijoita ja illasta muodostuikin sellainen tanssi-ilta, jota aina toivon, mutta harvoin saan.

Illan alussa oli vähän aikaa levymusiikkia ja mukava oli aloittaa tanssiminen Lopen Perunan Isännän kanssa. Pekkaniskan Poikien tyylikkäät soittajat ja solisti Matti-Sakari kun nousevat lavalle, niin sen ainakin tiedän, että hyvä ilta on tulossa musiikillisesti. Siitä ilta jatkui pääasiassa tanssien. Muutamia ulkonäöltä tuttuja herroja ja naisia oli paikalla ja eräs tuttu pariskunta. Muutoin väki oli vierasta. Tulihan siinä naistenrivissä uusi Tanssinet-tuttu. Huomasin jutellessamme, että samantyyliset nimimerkit ehkä saavat aikaan väärinkäsityksiä. Minusta on ikävää, että Tanssinetti on saanut melkein samannimisen kirjoittajan kuin oma nimimerkkini. En tosin ole sinne toista vuoteen kirjoittanut ja sekaannusta lienee nyt hieman ilmassa.

Olin saanut käsityksen, että paikassa on kylmä ja olin varustautunut sen mukaan. Mutta lämmintä olikin. Ilmeisesti jokin lämmitys systeemi oli päällä. Kuuma oli kyllä lähes koko ajan. Herroissa oli joitakin kauan sitten etelän matkoillani tapaamiani, joten yllätyksiä nekin. Kerrassaan hyviä viejiä oli tuntemattomissakin herroissa.

Erityinen kiitos pohjoisen herralle, jonka kanssa valssit, niin hitaat kuin tavalliset, bugit ja tangot tuntuivat oikealta tanssimiselta. Askelpituutta riitti niissä lajeissa, missä sitä myös tarvitaan. Illan toisetkin hitaat valssit olivat hyvät toisen herran kanssa. Tosin minua hieman häiritsi välitahdissa tanssiminen.

Usein tanssin polkat, jenkat ja masurkat saman henkilön kanssa, kun eri paikoissa on tottunut niin tanssimaan tietyn henkilön kanssa tai saanut tilaisuuden siihen. Viime aikoina ko. lajit ovat olleet "kortilla". Nyt tanssin ne eri henkilöiden kanssa. Polkkaa tanssin toisen kerran herran kanssa, jolla on mallikelpoisen kepeä vienti. Edellisestä kerrasta onkin aikaa. Masurkalla taas ruskeasilmäherra muisti jenkkaosuuksilla parille nyökkäyksen, mikä luo iloisen tunnelman ja mikä näkyi varmaan kummankin kasvoilla. Orkesteri esitti jenkkoja kahdet ja yhdet tulivat levymusiikkina. Levyltä tulleen illan lopulla istuin penkissä melkein kaikkeni antaneena tälle parketille. Monta kappaletta ei jäänyt väliin, sillä tanssihameeni kai sai herrat liikkeelle.

Loppuun asti olin ja viimeisenä takkini naulakosta lunastin. Olihan orkesterin väkeä kiitettävä kaikesta. Niin musiikista kuin hymyistä kuin halauksista. Kuulin ensimmäisen kerran heidän esittämänään Tulen liekit ja tunnelmallinen kappale onkin. Niin kuin Luodut toisilleen ja Lumiperhonenkin. Mutta kyllä meille esitettiin nopeitakin kappaleita, niin fuskua kuin jiveä, rumbaa, humppaa ja buggia, oliko joku rokkikappalekin ja sambaa, jolle hain polkkamiestä, kun hän oli aiemmin välillä kadoksissa. Hänkään ei pidä sambasta, ainakin kertoi niin. Mutta niin vain tanssimme – jotain.

Illan viimeisen tangon tanssin pohjoisen herran kanssa ja perään illan viimeiset valssit, hidas ja tavallinen. Lopuksi pojat esittivät tutun kiitoslaulunsa tanssijoille. Tottahan heidät taputettiin takaisin ja perunanviljelijän kanssa tanssimme ensimmäisen kappaleen ja toisen istuimme penkissä yhteisymmärryksessä – hän varmaan täysin onnellisena, kun tanssineitoja oli ollut riittävästi hänen pyöritettävänään ja minä täysin uupuneena, sillä harvoin olen ollut yli viisi tuntia jalkojeni päällä lähes koko ajan. Positiivista energiaa kertyi varmaan runsain mitoin, kiitos tanssittajien ja orkesterin, mutta se ei riittänyt enää seuraavalle illalle, joka pitäisi kuitata mitätöinti-leimalla.